- Tiimiyrittäjän arviointipassi
- Toimittanut tiimivalmentaja Timo Lehtonen
- Koko A5
- Sivuja 84
ARVIOINTI OHJAA JA ANTAA SUUNTAA OPPIMISELLE TIIMIAKATEMIALLA
Tähän kirjaan on koottu suurin osa Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tiimiakatemiassa käytössä olevista arviointityökaluista. Koko arviointijärjestelmäämme kutsutaan nimellä Laatu 47. Aineisto ja nimi ovat syntyneet Tiimiakatemian iloisessa arjessa todelliseen tarpeeseen.
Kannustava arviointi energisoi ja innostaa tiimiläisiä aina parempiin suorituksiin. Emme ole tietoisesti pyrkineet imemään vaikutteita urheilulta, mutta ihmisen perustarpeisiin tuntuu kuuluvan halu saada palautetta, tahto parantaa jatkuvasti suoritustaan ja into tervehenkiseen kilpailuun vertaisten kanssa. Omaa toimintaa reflektoimalla niin tiimiläiset kuin tiimitkin pystyvät sekä kehittämään omaa toimintaansa ja kykyään päästä tavoitteisiin, että asettamaan uusia innostavia päämääriä tulevalle toiminnalleen.
Tiimiakatemialla arviointia tehdään monella tasolla. Yksilön oppimista ohjataan monipuolisuus-, johtamis– ja ristipölytyspassein. Kannustamme yhteisöämme rikkomaan raja-aitoja ja omia mielenmalleja, mutta olemme samalla huolissamme tiimiyrittäjiemme ”peruskunnosta” ja elämänlaadusta — hauskuus lisää sekä oppimisen laatua että määrääkin. Taitoprofiili auttaa oppijaa hahmottamaan keskeisimpiä tiimiyrittäjän kompetensseja. Mitkä ovat palvelu-, neuvottelu—ja myyntitaidot ja niiden arviointikriteerit.? Mitä ovat innovointitaidot ja miten niitä voi kehittää sekä oppia?
Monet ovat kysyneet, mistä on peräisin sana ”täpitys” . Täpitys on arviointitilaisuus, jossa tiimi antaa itselleen täppejä sen mukaan, kuinka hyvin he ovat suoriutuneet Rakettimallimme eri prosesseista. Mitä enemmän täppiä sen enemmän kokemusta, osaamista ja tekoja. Rakettimalli on dynaaminen kuvaus tiimiyrittäjän synnytysprosessista.
Kiitos ja kunnia Passin sisällön tuottamisesta kuuluvat opetusneuvos Johannes Partaselle ja menetelmäkehittäjä sekä tiimivalmentaja Jukka Hassiselle. Myös Tiimiakatemian valmentajille kiitokset Passissa käytettyjen uusien nokkelien arviointimenetelmien keksimisestä, testaamisesta ja käyttöönotosta.
Lopuksi haluan ilmaista iloni siitä, että tämän julkaisun avulla Tiimiakatemian arvioinnin rikkaus saa arvoisensa ilmeen. Toivotan Passin käyttäjille ja siihen perehtyville riemukasta tutkimusmatkaa uudenlaiseen oppimisen ja arvioinnin maailmaamme.
Timo Lehtonen, julkaisun toimittaja
Arviointipasseja on myynnissä TIIMIAKATEMIAN RAKETTIKORJAAMOSSA http://www.rakettikorjaamo.fi/store/
Hinta 34,50€
Arviointipassi sisältää mm. seuraavaa:




